Osa 1/3: Anna Perho rakastaa tuoksuja mutta alkoi silti karsia niitä – miksi?

”En usko, että tämä on minulle sopiva juttu”, sanoin puhelimessa managerilleni, joka kysyi halukkuuttani LV-yhteistyöhön. ”Rakastan tuoksuja, joten tuntuisi vähän feikiltä alkaa yhtäkkiä absolutistiksi.”
”Mutta kokeile”, hän intti, ”sehän tässä juuri on ideana!”
 
Sovimme, että mietin asiaa. Yleensä se on yhtä kuin ”ei tule tapahtumaan” (jokainen, jolla on lapsia tai joka on itse ollut lapsi, tietää, että ilmaisu ”katotaan” on yhdeksän kertaa kymmenestä ”ei”).  Mutta nyt aloin puolitiedottomasti kiinnittää huomiota arkeani miehittäviin kemikaaleihin – ja niiden tuoksuihin.
 
Ihmisen mieli toimii siten, että se mihin kiinnitämme huomiota, alkaa kasvaa. Päiväsaikaan aistimme ohittava rapina on yöllä varma merkki sängyn alla luuraavasta murhaajasta. Auton vaihtoa harkitseva alkaa yhtäkkiä nähdä haluamiaan autoja joka puolella. 
 
Ja tuoksuja kaihtava alkaa yhtäkkiä haistaa kaiken tarkemmin kuin ennen. 
 
Olen aina keulinut erityisherkällä hajuaistilla. Voisin hyvin työskennellä homekoirana, jos nykyiset hommat eivät enää lyö leiville. Halveksin elintarvikkeiden päivämääriä, koska testaan ne aistinvaraisesti. Tähditän hotellihuoneet sen mukaan, millainen tuoksu huoneessa leijailee. 
 
Uskon lujasti tuoksujen vaikuttavan mielialaan. Siksi kodissani on kokoelma huolellisesti kuratoituja huonetuoksuja ja tuoksukynttilöitä, jotka tuoksuvat esimerkiksi ”vanhoilta, sammaleen peittämiltä luostarin muureilta” sekä ”usvaiselta mullalta”, mitä ikinä se tarkoittaakaan (ranskaksi tuoksujen nimet kuulostavat vakuuttavammilta). 
 
Mutta nyt aloin siis kiinnittää arjen tuoksuihin huomiota uudella tavalla. Aloitin laskemalla yhden tuiki tavallisen päivän aikana käyttämieni hajustettujen tuotteiden määrää. Pääsin 27:een. Kyllä, siis kahteenkymmeneenseitsemään. Suihkusaippua, deodorantti, shampoo, muotovaahto, kasvovoiteet, tiskiaineet… Itse asiassa asunnossamme ei ollut yhtä perusvoideputkiloa enempää kemikaaleja, jotka eivät tuoksuisi miltään. 
 
Ja se on ehkä ongelma. Ei siksi, että tuoksut pitäisi kieltää, tai että kaikkien pitäisi siirtyä shampoon ja deodoranttien luolamiesdieetille odottelemaan, että tukka puhdistuu itsestään, ”luonnollisesti”. Vaan siksi, että tuoksujen sekamelskasta ei enää erota niitä kaikkein rakkaimpia: lempihajuvettä, raikkaita lakanoita, tuoreita kukkasia. 
 
Itse asiassa olemme tuoksujen suhteen pakkomielteisiä. Jokin aika sitten sain lahjaksi tuoksuvia roskapusseja (en halua ajatella tarkemmin, mitä lahjan antaja minusta ajattelee). Siinä meni kyllä raja. Kalanperkuujätteet eivät millään ilveellä muodosta ihanaa bouquet´a, vaikka ne käärittäisiin halvalta pesuaineesta löyhkäävään muovikääreeseen. 
 
Mitä pidempään asiaa mietin, sitä mielekkäämmältä ajatus tuoksujen harvennushakkuista alkoi tuntua. En ole allerginen ja enkä vaivaa päätäni kemikaalien vaikutuksella. Päinvastoin, kosmetiikkaentusiastina möksähtäisin, jos hoitotuotteiden kemikaalit eivät vaikuttaisi ihoon myönteisellä tavalla. Mutta olin utelias: halusin tietää, miten tuoksukakofonian karsiminen vaikuttaisi aistien terävöitymiseen. 
 
Plus luettuani muutamia tuoksuihin liittyviä blogipostauksia aloin miettiä olevani vaarassa ajautua siihen riskiryhmään, joka saapuu tilaisuuksiin kahdella taksilla: toisessa istuu henkilö itse, ja toisessa paikalle saapuu hänen ympärillään leijuva sakea tuoksupilvi, jota ihminen ei itse havaitse. (Amerikassa on jo kirkkoja, joissa tuoksuherkille tarjotaan omia istuimia). 
 
Soitin managerilleni. 
”Ok, voishan sitä kokeilla.”
 

Lue lisää kokeilusta:

Osa 2: Anna Perho testaa - 12 viikkoa ilman hajusteita

Osa 3: Anna Perhon hajusteettomuus-kokeilu toi arkeen pysyviä muutoksia

Kuuntele myös Radioplay.fistä Anna Perhon ja Jenni Pääskysaaren podcast Yksinkertaisesti kotona, jossa he kertovat LV:n haastamina hajusteettomuuskokeilustaan ja sen tuloksista. Ilmoille tuulahtaa lisäksi keskustelua kodin aistikkuudesta, kemikaaliövereistä ja kaipuusta yksinkertaiseen elämään.

Jaa sosiaalisessa mediassa

LV SOSIAALISESSA MEDIASSA